![]() |
|
A Rochan historia SuomessaA ROCHA SUOMI-FINLANDIN LYHYT HISTORIA Ylevänä tarkoituksenani on tehdä "lyhyt" yhteenveto siitä, miten olemme A
Rocha Suomi-Finlandissa tähän jamaan joutuneet ja ehkä myös miksi.
Kirjoitukseni alkusysäyksenä oli myös se, että joku minulle tuntematon henkilö
oli maininnut kaipaavansa "vanhoja" jäsentiedotteita, jossa syvällisesti (?)
pohdittiin A Rochan tehtävää maamme kristillisessä kentässä. Kirjoitukseni
tarkoitus on siis vastata tähän tarpeeseen, joka ainakin yksi jäsen on kokenut
(eikä minun tarvinnut tästä kommentista kovin paljon edes maksaa!).
Tarkoituksenani on luoda luottavainen katsaus menneisyyteen, kuten eräissä
Psalmeissakin tehdään, ja ehkä vielä luottavampi katsaus tulevaisuuteen, koska
meille kristityille lopputulos on varma - se miten sinne päädymme on kuitenkin
useimmiten hämärän peitossa - minulta ainakin. KATSAUS OMAAN HISTORIAANI Orastavan luonoharrastukseni oli sotkea uskoon tuloni 12.4.1964 klo noin 20:45 (tarkkuus noin 15 minuuttia, en muistanut kirjata tarkkaa kellonaikaa). Prosessia ehkä nopeutti kuolemanpelkoni ja ilamssa leijuva ydinsodan uhka, joskin Kuuban kriisi oli jo ohitettu. Uskoon tuloni suurin merkitys taisi olla kuolemanpelkoni menettäminen! En ole jäänyt sitä mitenkään kaipaamaan. Koin silloisen hengellisyyden kovin välinpitämättömäksi luomakuntaa kohtaan ja monin tavoin ahdistavaksi. Tartuttiko sodassa ahdistunut sukupolvi ahdistuksensa seuraavaan polveen: sen ajan nuorista uskovista ei moni enää ole "rivissä" mukana, missähän lienevät? Uskoa leimasi silloin jalkojen tukeva ilmassa olo. Hieman karrikoidusti kysymykseen mikä sinun nimesi on saattoi saada paatoksellisen vastauksen "Herra tietää". Epäilemättä tietääkin, mutta ehkäpä sitä ei kysyttykään! Ja mitä enemmän saarnaaja huusi, sen "parempi" saarna oli. Tuleepahan mieleeni vanha vitsi saarnaajasta, joka oli saarnansa marginaaliin kirjoittanut: "epäselvä kohta - huuda!" Näitä kohtia tuntui tuolloin puheissa olevan aika paljon. Jotenkin koin sanattoman viestinä sen, ettei luontoharrastus ole uskoontulleelle soveliasta: parempi olisi nukkua herätyskokouksessa kuin nauttia luonnossa olosta, joka joka tapauksessa olisi "maallista". Muutto Helsinkiin opiskelemaan maatalous- metsätieteelliseen tiedekuntaan ensiksi maataloutta ja myöhemmin vastaprustettuja aineita kuten riistäeläintiedettä ja ympäristönsuojelua irrotti minut vanhoista ympyröistä, enkä enää löytänyt itselleni sijaa silloisessa karismaattisuudessa. Kävin lähinnä Kansan Raamattuseuran tilaisuuksissa Meritullinkadulla, joskin olin hyvin löyhästi sitoutunut muhinkään hengellisyyteen, päinvastoin kuin Turun aikoina. Muistan lähteeni Lappiin kesäksi pakoon ahdistavaa lakihenkistä kristillisyyttä, joka oli enemmän taustassani, kuin niissä piireissä missä liikuin. No arvaahan sen etten sitä pakoon päässyt ja jostain syystä kaikki tutkimusasemalla olleet tiesivät ilmeisesti minun olevan uskossa, vaikka en mitenkään pitänyt sitä esillä! Näemme tästä, että olemme "todistajia" halusimmepa sitten sitä tai emme. KRS:n tiloissa tapasin Navigaattoreista pari ihmistä (Tomin ja Rogerin), joita eivät tyylikkäät väistöyritykseni hämänneet, vaan he tuntuivat tietävän mitä olivat tekemässä. Roger ehdotti, että hän voisi tulla tapaamaan minua Viikin kampukselle, jota periaattessa kauhistuin, että nyt uskoni tulee ilmi, mutta olin sen verran epätoivoinen oman uskon räpellykseni suhteen, että olin vielä kerran valmis kokeilemaan jotain. Jälkeenpäin ajatellen Roger pystyi alle puolessa tunnissa selvittämään minulle, mistä homma kiikasti, ja näyttö oli sen verran vakuuttava, että päätin lähteä mukaan Navigaattoreiden raamattupiiriin. Tilanteessani korostuneen älyllinen lähestymistapa Raamattuun tuntui itseltäni hyvin tervetulleelta, joskaan se älyllisyys ei ollut mitenkään teologisten tiedukuntien pseudoälyllisyyttä, täsmälleen materialismin ehdoin tapahtuvaan nöyristelyä "tieteen" auktoriteetin edessä. Opetuksessa korostettiin Raamatun auktoriteettia elämässämme ja minulle se oli valtava kokemus. Voin jopa itse oppia tuntemaan ja tulkitsemaan Raamattua eikä minun tarvitse olla "kaikkien opintuulten heiteltävänä". Alussa ajattelin voinko ottaa viikossa yhden illan tätä varten. Pian kaikki arki-illat menivät näissä merkeissä, ynnä viikonloput. Eikö opiskelu kärsinyt pätkääkään, ehkä päinvastion. Aika oli voimakasta kasvun aikaa ja siinä luotiin luja luottamus Jumalan Sanaan, joka on leimannut uskonelämääni 1970-luvun alusta lähtien. Kiinnostukseni suuntautui uskon ja tieteen väliseen suhteeseen, jonka seurauksena tutkijan urani lähti niin jyrkkään nousuun, että se nousi peräti pystyyn! Koska opiskelin mm. ympäristönsuojelua alkoivat myös kristinuskon ja ympäristönsuojelun kysymykset kiinnostaa. Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni puhuttavan siitä, että uskovienkin pitää ottaa ympäristökysymykset todesta jossakin KRS:n opiskelijaillassa ja olin myönteisen yllättynyt. Mutta varsinaisesti Francis Schaefferin kirjat ja hänen Helsingin vierailunsa olivat älyllisen heräämiseni kannalta tärkeät. Navigaattoreiden älyllisyys oli lähinnä pragmaattista; se mikä toimii on oikein, mutta tahdoin päästä "pintaa syvemmälle"! Schaefferin vaikutuksesta tahdoin päästä selville mitä evankeliumi todella merkitsee pelkän sielun pelastumisen lisäksi. Kristinuskossamme vallinneen uusplatonismin juurien kitemiseen elämästäni onkin mennyt sitten paljon aikaa, mm. siinä keinotekoisessa jaottelussa "maallisen" ja "hengellisen" tehtävän välillä. Nyt koen, että lintutieteilijänä oleminen on jumalanpalvelustani, mutta luvattoman paljon aikaa tämän oivaltamiseen meni! Olin saanut poikkeuksellisen lahjakkaan nuoren tukijan apurahan vuonna 1975 kolmeksi vuodeksi ja tarkoitus oli jatkaa tällä tavalla maksimissa kymmenen vuotta, mutta erinäisistä syistä homma ei mennyt niikuin elokuvissa. Olin kuitenkin alkanut kerätä pitkäiakaista havaintoaineistoa sillä olettamuksella, että minimitekijäksi muodostunee ennemmin tai myöhemmin aineistojen suuruus kuin jokin muu tehtävä. Tätä kirjoittaessaniolen nyt tehnyt töitä paljon alunperin suunniteltua enemmän, eli nyt on tullut täyteen kolmannesvuosisata vähintään 14 vuorokautta maastossa joka kuukausi. Tieteellisesti, joskaan ei taloudellisesti, ratkaisu on ollut oikea, ja uskallanpa väittää jopa teologisesti. Tätä tehdessäni tuli myös tilaisuus olla mukana ns. Viikin opiskelijaherätyksessä, jonka puitteissa järjestettiin ympäristön tilaa koskeva seminaari 1970-luvun lopulla. Kristillistä näkemystä edustivat Jorma Kalajoki ja allekirjoittanut, "tieteellistä" professorit Pekka Nuorteva ja Risto Ihamuotila, molemmat ansioituneita Helsingin yliopiston professoreita. Vaikka tämä paneeli ei ympäristöongelmiamme ratkaissut (jos nyt joku niin voisi luulla), pidän sitä eräänä avauksena kristillisen ympäristönsuojelun puolella. Myöhemmin samaa asiaa esittelin melko lyhytikäisessä "Tieteenfilosofisessa tutkimusseurassa", jonka tarkoitus oli olla kristillisenä vastapainona marksilaiselle Tutkijaliitolle. Tieteenfilosofisen tutkimusseuran puuhamiehistä Atte Korhola on noussut korkealle maamme ympäristöhierarkiassa. Joitakin muita esityksiä sain aiheesta pitää, mutta mitään varsinaista läpimurtoa ei tällä aluelle koettu. Kuitenkin kaikki nämä vaatimattomat tekemiseni ovat olleet omiaan pohjustamaan A Rocha tuloa Suomeen ja varsinkin pitkäaikaet limmustonseurantani rymättylässä olivat jo A Rochan eetoksen mukaisia jo vuosie ennenkuin itse A Rocha perustettiinkaan (vuonna 1983), ja näitä voidaan mahdolliseti hyödyntää myös kansainvälisesti A Rochassa. Peter Harrisin kanssa olemme unelmoineet, että tämä malli voisi olla se malli, jota A Rocha alkaa soveltaa, jota juhlallisesti voitaisiin kutsua "Aaslan malliksi" A ROCHA SUOMESSA Ensimmäisen kerran tiedostin A Rochan olemassaolon Saksassa maaliskuussa 2000 Wort-und-Wissenin biologipäivillä, jossa professori Nigel Crompton pariinkin otteeseen mainitsi A Rochan. Muistan ylättyneeni tiedosta - peräti kristillinen luonnonsuojelujärjestö. Nyt ovat maailmankirjat sekaisin, kristityt eivät juurikaan ole tällä alalla kunnostautuneet, pikeminkin päinvastoin. Asia jäi muhimaan jonnekin alitajuntaani ja vasta yhdeksän kuukauden päästä (normaali kantoaika ihmisellä) kirjoitin kyseiselle henkilölle ja kysyin mikä olikaan tämän järjestön nimi ja yhteystiedot. Tällä tavoin tutustuin A Rochan "guruun" Peter Harrisiin. Olimme tiivissä sähköpostiyhteydessä reilun vuoden ajan ja palloittelimme ideoita edestakaisin. Kirjeenvaihtomme johti siihen, että huhtikuussa 2002 Peter ja Kanadan työn johtaja Markku Kostamo (huomaa perin kanadalainen nimi!) tulivat Suomeen perustamaan paikallista projektia kanssamme. Tapahtumasta on Peter kirjoittanut varsin värikkäästi kirjassaan "Kingfisher's Fire", jossa peräti noin puolet on kirjaimellisesti totta (saatte arvata kumpi puoli) ja loput lähinnä kirjallista vapautta. Olen kuitenkin hyväksynyt kirjoituksen ennen sen painoon menoa periaatteella "kunnia meni, mutta maine kasvoi"! Perustavaan kokoukseen Lohjan Vivamoon olin kutsunut lähinnä kaikki ne, jotka tulivat mieleeni eri yhteyksissä lausutuista vihertävistä mielipiteistä, paljon juuri Navigaattoritaustan omaavia, joita luonnollisesti parhaiten tunsin. Kaikki kutsutut eivät kuitenkaan saapuneet paikalle, mutta läsnä oli kymmenkunta henkilöä ja yhdistys saatiin perustettua. Yhdistyksen säännöt laati perustajajäsen Hannu Leminen ja nämä hyväksyttiin Patentti- ja Rekisterihallituksessa kesällä 2004. Tosin eräälle kyseisen laitoksen virkamiehelle ei millään tuntunut mahtuvan päähän se, että sanat luonnonsuojelu ja kristillinen voisivat sopia samaan lauseeseen! Väänsin hänelle hyvinkin pitkään rautalangasta mallia tässä asiassa ja jostain syystä yhdistyksen säännöt lopulta hyväksyttiin. Peterin ja Markun kansaa kiertelimme kouluja ja yliopistoja Helsingissä ja Turussa ja kävimme myös jututtamassa Turun silloista piispaa, rymättyläläissyntyistä Ilkka Kantolaa. Heti alusta alkaen oli kristillinen media kiitettävästi mukana, lehdistö ja Radio Dei etunenässä. Heti ensimmäisenä kesänä minulla oli tilaisuus puhua ympäristökysymyksistä FIDA:n läheteille. Ainoastaan Hollannissa tiedotusvälinet ovat huomioineet A Rochan yhtä hyvin heti alusta alkaen, mutta tämä johtui siitä, että sikäläiset vetäjät olivat molemmat journalisteja. Suomessa A Rochan alkutaipaleella toimintaa pyöritti lähinnä "neljän kopla" Eija Kemppi, Simo Karvinen, Esko Syrjäläinen ja allekirjoittanut. Toiminta koostui lähinnä retkistä, joista yksi oli keväällä yleensä Vivamon lintukurssin yhteydessä ja toinen syksyllä, joilloin käytiin mm. Rymättylässä, pääkaupunkiseudun lintupaikoilla ja kerran Kaakkois-Suomessa. Osanottajamäärät eivät yleensä päätä huimanneet, hallituksen lisäksi mukaan tuli ajoittain joitakin a rochalaisia, paitsi tietysti lintukurssilla, mutta he olivat etupäässsä kurssilaisia, eivät A Rochan jäseniä. Mainittavimmat ponnistukset olivat ensimmäinen työleirimme Lohjan Vivamossa kesällä 2003, jolloin mm. kunnostimme paikallista luontopolkua ja saimme rutkasti palstatilaa tiedotusvälineissä. Seuraava suurempi ponnistus oli osallistumisemme E4-seminaariin Espoon Dipolissa tammikuussa 2004 ja siitä seurasi omalta osaltani osallistuminen paikalliseen "Virtaa" tapahtuman seurantaryhmään Turun puolessa luontoryhmän vastuullisena. Seuraava mittelömme oli osallistuminen Turussa urbaaniin unelmaan kesällä 2006, jossa meidän henkilökohtaisen panoksemme lisäksi moni seurakunta tai järjestö järjesti a rocha-henkisiä ympäristön siivouskampanioita. Syksystä 2007 olemme alkaneet tavoittaa ulkomaalaisia opiskelijoita luontoretkien kautta Turun aluella. Retket ovat ajoittain olleet hyvinkin suosittuja. Tällä hetkellä tarmomme on keskittynyt ensimmäisen kansainvälisen seminaarimme järjestämiseen syyskuussa 2008 ja osallistumiseemme Kristuspäivään lokakuussa 2008. A Rochan toimintaa ja ideologiaa on tähän mennessä esitetty etupäässä Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla, Lohjalla, Tampereella, Jyväskylässä, Mikkelissä, Porin seudulla ja Hämeenlinnassa. Olin itse ollut edustamassa A Rocha Suomi-Finlandia A Rochan kokouksissa vuosina 2002 (Ranskassa,yhdessä Simo Karvisen kanssa), 2003 Portugalissa (A Rochan syntysijoilla, tyttärieni kanssa, jotka olivat siellä lapsenvahteina) ja vuosina 2004 ja 2005 Isossa Britanniassa. Vuonna 2007 kävivät Annika Parantainen ja Eero Suomalainen edustamassa maatamme Keniassa. Keväällä 2007 tehtiin hallituksessa suuri remontti, luovuin puheenjohtajuudesta Annika Parantaisen hyväksi ja hallitukseen (tai varajäseneksi) tulivat vähitellen sisäänajetun Annikan ja Hannele Siltalan lisäksi, Marja-Liisa Leinonen, Juhana Markkula, Hannu Hatanpää ja Eero Suomalainen. Hallituksessa jatkoi Esko Syrjäläinen ja Eija Kemppi siirtyi hallituksen varajäseneksi. Itse olen kokenut muutoksen myönteisenä. Hallituksen "kemia" pelaa hyvin ja viihdymme toistemme seurassa myös siviilissä. Lahjamme täydentävät hyvin toisiaan ja ainakin itse koen syvää hengillistä yhteyttä hallituksen sisällä. Vaikka kuulumme ainakin kolmeen eri kirkkokuntaan tuntuu siltä, että meitä yhdistää yhteinen huoli ympäristön tilasta ja että me kaikki etsimme ensisijaisesti Jumalan tahtoa tässä asiassa ja teemme minenomaan työtä yhdessä, eikä kukan sooloile oman taustaryhmänsä hyväksi. Hallituksen ammattihaitari on myös tarpeeksi laaja biologeista, kauppatieteilijöistä, humanisteista, kasvatustieteilijöistä ja insinööreistä teologeihin (laaja kirjo selittyy osittain sillä, että muutamalla jäsenellä on useampi tutkinto!), samoin ikähaitari selvästi alle kolmikymppisestä noin kuusikymppisiin. Kuitenkaan tarkoitus ei ole se.että tämä hallitus pysyisi kasassa hamaan Kristuksen toiseen tuloon asti (ellei tämä tapahdu hyvin pian); sitä voidaan ja pitääkin täydentää aina uusien tilanteiden mukaan. Navigaattoreissa opin "itsensä tarpeettomaksi tekemisen periaatteen", jota ole puheenjohtajuustilanteessa soveltanut. Tällä hetkellä tämä ratkaisu on mielestäni paras ja selvästi Herran ohjaama, mutta meidän täytyy olla avoimia uusille muutoksille! A ROCHA SUOMI-FINLANDIN TULEVAISUUS - ONKO SITÄ? Heti alunperin meistä tuntui selvältä, että emme tule pelkästään keskittymään Suomeen, vaan että meillä tulee olemaan kansainvälinenkin visio. Itämeri-kysymykset olivat heti alusta alkaen tapetilla ja varsinkin levittäytyminen Baltian alueelle. Niinkuin Peter eräässä tilaisuudessa kuvaili: A Rocha Suomi-Finlandin ensisijaiset tavoitteet ovat Baltian mukaan saaminen A Rochaan ja Ruotsin pääsyn estäminen sinne! Mistähän Peter oli tällaisen kuvan saanut? Tosiasiassa toivotamme kaikki Itämeren piirin maat tervetulleiksi mukaan ja Itämeri lienee ensisijaisin projektimme, mutta uskon myös että vuosien saatossa vaikutuksemme tulee ulottuman paljon kauemmaksikin, Afrikkaan ja Aasiaan ainakin. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden, kuten kaikki tietänemme. Haluaisin kuitenkin visioida lyhyen, keskipitkän, pitkän tähtäimen suunnitelmamme sekä jotain iankaikkisesta visioistamme. Nämä ovat subjektiivisia näkökulmiani, mutta esitän ne keskustelun pohjaksi ja arvioitavaksenne "ovatko nämä Herrasta, vai puhunko minä omiani". Näitä ei voi kuitenkaan erottaa toisistaan, vaan ne nivoutuvat monesti melko lailla saumattomasti yhteen. Lähi- ja keskipitkän tavoitteet sekottuvat melko lailla keskenään, emmekä ole A Rochassa lähteeneet millään tavoin "pakottamaan" kasvua. Annamme Herran antaa kasvun, sillä onhan totta, että joskus "kiirehtivän jalka astuu harhan", mutta myös, että vain liikkuvaa alusta voi ohjata. Kysymys on siis miltei ikuinen (ei sentään kirjaimellisesti) ristiriita "armon ja tarmon" välillä. Lähiajan tavoitteemme on luontoverkoston laajentaminen koko maahamme, jossa 17. - 18.10. Turussa pidettävä Kristuspäivä on eräs tärkeä etappi. Uskon myös ettei tämä tapahdu hetkessä, mutta alamme toimia jo näin tänä vuonna. Lopullinen tavoitteemme on, että kaikki luonnosta kiinnostuneet ihmiset maassamme verkottuvat, ei välttämättä A Rochan tai minkään muunkaan lipun alle vaan sydämen tasolla. Tavoitteenamme on että paikallisesti ihmiset moudostavat verkostoja, jotka toimivat omalla alueellaan. Tämän on ajateltu tapahtuvan ensiksi yliopistokaupungeissa, mutta voimme tässäkin varautua yllätyksiin. Turussa ja Helsingissä on paikallista toimintaa, mutta toivotaan sen lajenevan muuallekin. Sopivista toiminnan vetäjistä on kuitenkin puutetta. Turussa toimii jo aktiivinen ryhmä, joka järjestää melko monipuolista ohjelmaa, joskin juuri nyt syyskuun 2008 konferenssimme vie suurimman osan tarmostamme. Myös Helsingissä on etupäässä retkitoimintaa ja näyttää siltä, että Tampereella alkaa myös tapahtua. Täten on jo katettu se "Bermudan kolmio", jonka vaikutuspiirissä suurin osan maamme ihmisistä on. Turussa alkanutta ulkomaalaisten opiskelijoiden tavoittamista jatketaan edelleen. Itämeren alueen hyvinvointi on ollut alusta lähtien A Rochan selkeä ykköstavoite ympäristön suhteen. Olen nyt päässyt Itämeren suojelutoimikunnan korkean tason seurantatyöryhmään, josta saanen ensikäden tietoa Itämeren tilasta. Itämeren tutkimuksen kannalta lienee hyvä, jos saisimme lähiaikoina perustetuksi tutkimisaseman Turun saaristoon, ja jostain käsittämättömästä syystä Aaslan saari on lähinnä sydäntäni. Tutkimuskeskuksen perustaminen onkin eräs lähiajan tavoitteistamme. Tähän voitaisiin liittää myös niin sanottu seuranta-instituutti, joka pyrkisi opettamaan myös lajemmalti ympäristön seurantaa maassamme. Pohja-aineiston voisi muodostaa se aineisto, joka minulta on kerättynä Aaslalta järjestelmällisesti vuodesta 1975, mutta josta hajanaista aineistoa on saatavilla jo 1950-luvun lopulta. Enoni kasviaineisto puolestaan kattaa lähes koko itsenäisyytemme ajan! Aineisto lienee varsin hyvä sekä Itämeren tilan että ilmastonmuutoksen selvittämisen kannalta; nämä lienevät keskeiset ympäristöongelmat maassamme. Keskipitkän ajan suunnitelmissa on toiminnan vakiinnuttaminen ja myös levittäytyminen laajemmalle. Toivomme koko maan kattavaaja alati kasvavaa luontoihmisten verkostoa sekä voimistuvaa vaikutusta Itämeren piirissä. Itämeren puhdistuminen on "lopullinen" tavoitteemme ja se nyt on ainakin keskipitkän ajan suunnitelma. Itämeri-kysymysten ympärillä olisi luonnollista laajentaa järjestömme toimintaa maamme rajojen ulkopuolellekin. Lisäksi yhteistyötä jonkun kehitysmaan A Rochan kanssa olisi harkittava, jossa me voisimme tavalla tai toisella auttaa kyseistä maata jaloilleen. Tähän lienee valtion kehitysyhteistyörahoja saatavissa. Niitä voitaisiin ehkä jopa käyttää "hyödyllisestikin", nimenomaan luonnon puhdistamiseen! Kehittämiämme seurantamenetelmiä olisi tarkoitus myös markkinoida toisille A Rocha-projekteille, ja tämä voisi olla vientituotteemme. Lopullisena haaveena olisi, että nämä menetelmät tulisivat standardeiksi laajemminkin. Aaslan seurantoja olisi tarkoitus jatkaa edelleen niin pitkäle kuin mahdollista ja että tuleva asemamme tulisi toimimaan kuolutuskeskuksena sekä meidän maamme että ulkomaiden seurantatutkimuksiin. Asemallamme olisi mahdollisuus kehittyä kansainvälisestikin merkittäväksi toimijaksi ekologian alalla, mutta myös siinä, että ihmisten toimeentulo voitaisiin kytkeä tavalla tai toisella luontoarvoihin. Tälläista asemaa on kuulemma toivottu maakuntaliitonkin puolelta Pitkän aikavälin suunnitelmamme voisi olla maamme pitäminen viljelykelpoisena ja ruoan suhteen omavaraisena. Ehkä a rochalaisten pitäisi alkaa omistaa maata ja pitää sitä viljelykelpoisena. Mielestäni tämä on viisasta varautumista, elintarvikehuoltomme saattaa kovinkin pian murentua ja meillä A Rochassa voisi olla joku Joosefin tapainen missio pitää kansaa hengissä sekä fyysisesti että hengellisesti. Emme luonnollisestkaan toivo näin tapahtuvan, mutta pahimpaan on syytä varautua. Toivomme tietysti toimintamme jatkuvan aina Kristuksen tuloon asti, mutta koska kukaan ei tiedä, koska tämä tapahtuu, emme tiedä, ovatko suunnitelmamme ainoastaan lyhytaikaisia vai tuleeko meidän varautua pitkäänkin "lusimiseen" täällä. Mutta kuten sanottua nämä kaikki visiot ovat alustavia ja niitä tultaneen tarkistamaan vielä montakin kertaa. Kuitenkin uskon että hallituksen olisi hyvä käydä nämä läpi ja sen jälkeen "alistaa" näky jäsenkunnallemme. Meidän pitää kuitenkin pitää jatkuvasti mielessä se, että pidämme Jeesuksen kaiken toimintamme keskipisteenä ja että voimme hyvinkin nopeasti muttaa suuntaa mikäli Herra näin tahtoo. Uskoisin, että rukouksella tulee olla jatkuvasti keskeinen sija toiminnassamme siten että ensin etsimme "Herran kasvoja" ja vasta sen jälkeen toimimme! Jeesuksen keskipisteenä pitäminen on sikälikin välttämätöntä, että se pitää meidät nöyrinä ja että sen avulla A Rocha ei kirkasta ketään muuta kuin Herraamme Jeesusta Kristusta. Tällöin vältymme myöskin sooloiluilta ja me tulemme nimenomaan yhdessä tekemään työtä päämääriemme saavuttamiseksi siten, että kunkin lahjat tulevat koko yhteisön käyttöön. Näen, että olemme päässeet jo varsin hyvään alkuun yhteistyössä ja keskinäisessä kunnioituksessa! Kuitenkin meidän on myös hyvä pitää mielessä työmme iankaikkinen tavoite. Vastaavanlaista tarvetta A Rochalle ei uudistuneessa taivaassa ja uudistuneessa maassa ole (tätä alkukielen sanat lähinnä tarkoittavat). Silloin kuitenkin näemme vaivannäkömme hedelmät ja saamme nauttia täydellistä luomakunnasta, joka tulee olemaan niin upea että filosofi Saariselta loppuisivat superlatiivit alkuunsa. Uskon myös, että tulevassa maassa olen edelleen ornotilogi, mutta siellä ei jää mikän tutkimusprosessi kesken kuten täällä khelposti juuri kun on oppinut jotain tuleekin eteen niinsanottu "hiippakunnan vaihto". Siellä mikään tutkimusprojektikaan jää kesken ja uskon koska Jumala on Jumala ja me ihmisiä, niin Hän on meitä aina vähintään askeleen edellä ja että meillä riittää ikuisesti tutkitaavaa ja riemuittavaa Hänen luomakunnassaan. Emme koskaan pysty tätä "pajatsoa" tyhjentämään, emme tule koskaan kyllästymään siellä olemiseen, niin epätodelliselta kuin se tätä kirjoittaessa tuntuukin. Tehtävämme on myös varmistaa, että sille puolelle tulee meidän lisäksi myös mahdollisimman monta maanmiestämme, joita toivomme toimintamme tavoittavan. Alkumme on ollut pieni ja vaatimaton, nytkin kärvistelemme monenlaisessa resurssipulassa. Tahtoa on tehdä paljon, mutta rahkeet eivät anna myötä. Mutta voitto on saavutettu jo lähes 2000 vuotta sitten ja "loppumme" tulee olemaan uskomattoman upea. Kuten Kalevi Lehtisellä on tapana sanoa: paras on vasta edessäpäin! Tämä on radikaalissa ristiriidassa ympäristöliikkeen filosofian kanssa, joka näkee luonnon menossa kohti lopullista tuhoaan. Vaikka uskommekin, että luonnon tila tulee edelleenkin globaalisti heikkenemään, uskomme että ainankin paikallisesti ja hetkellisesti Jeesuksen ylösnousemusvoima tulee ilmenemään myös meidän luomakunnasamme, jossa ikäänkuin pala taivasta murtautuu läpi tähän meidän todellisuuteemme, jossa Jumalan valtakunta tulee ja Hänen tahtonsa tapahtuu myös maan päällä, niinkuin taivaassa. Tähän pyrimme ja siihen pääsemiseen auttakoon meitä meidän ylösnoussut Herramme ja Jumalamme Jeesus Kristus! Turussa 19.5. armon vuonna 2008 Lennart Saari |