Muilla kielillä: English Français

A Rocha Suomi-Finland, Kristityt luonnon puolesta ry

A Rocha Suomi on uuden vaiheen kynnyksellä. Toiminta on levinnyt pääkaupunkiseudulle, ja vuoden 2012 aikana on tarkoitus rakentaa alueellisten yhteyshenkilöiden verkosto. Vuosikokouksessa 10.12. valittiin uudeksi puheenjohtajaksi ekoteologian tutkija Panu Pihkala. Lennart Saari jatkaa varapuheenjohtajana. 

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnonsuojelutyötä Suomessa herättelemällä kristittyjä ympäristötietoisuuteen ja -vastuuseen sekä tekemällä yhteistyötä muiden ympäristöalan toimijoiden kanssa. Työ pohjautuu kristinuskon mukaiseen käsitykseen siitä, että luonto on suojelemisen arvoinen, koska Jumala on sen luonut ja antanut sen hoitamisen ihmisen tehtäväksi. Yhdistys on perustettu vuonna 2002 ja se toimii yhdessä kansainvälisen kristillisen A Rocha -liikkeen kanssa. Toiminta Suomessa on kokonaan vapaaehtoispohjalla, mistä johtuen se on pysynyt pienimuotoisena. Olemme mm. järjestäneet luontoretkiä ja koko perheiden ympäristökasvatuspäiviä. Syyskuussa 2008 järjestimme kristillisen ympäristöseminaarin teemalla "Luomakunnalla on toivo!" Toimimme pääosin Turun alueella sekä pääkaupunkiseudulla, mutta olemme kiinnostuneita laajentumaan myös muualle. Hallituksen jäsenet tulevat kutsuttaessa mielellään kertomaan yhdistyksestä ja kristillisen ympäristötyön perusteista erilaisiin tilaisuuksiin.

Jos haluat liittyä jäseneksi, ota yhteys jäsensihteeriimme osoitteessa suomi (at) arocha.org. Jos haluat mukaan toimintaan tai ehdottaa uusia ideoita, joiden avulla A Rocha voisi toteuttaa ympäristönsuojelua, ota yhteyttä hallituksen jäseniin!

Komonen Farm Excursions to the Finnish archipelago (Aasla) Lennart Saari with Common Gull Larus canus

A Rochan Visio, hyväksytty vuosikokouksessa 2012

Verkostoituminen

A Rochan tarkoituksena on, että kristityt eri puolilta Suomea löytävät toisensa toiminnassa luonnon puolesta. Emme tavoittele paikallisosastoa kaikkialle, vaan tahdomme tehdä yhteistyötä jo olemassa olevien toimijoiden kanssa. Tavoitteemme on, että luonnonsuojelusta kiinnostunut kristitty löytäisi helposti toisia kristittyjä, ideoita ja toimintamahdollisuuksia. Siksi haluamme rakentaa verkoston, jossa on alueellisia yhteyshenkilöitä. Voisitko Sinä olla sellainen omalla alueellasi? Jos, kerro siitä meille!

Viestintä

 A Rochan tavoitteena on, että tieto tapahtumista, ideoista ja toisista mukana olevista henkilöistä on helposti saatavilla. Panostamme internetiin. Haluamme kerätä kotisivuille sekä Facebook-ryhmään alueellisten yhteyshenkilöiden kontaktitiedot. Tavoitteenamme on, että seurakunnat eri puolilla Suomea tietävät A Rocha –verkoston olemassaolosta ja osaavat ohjata asiasta kiinnostuneita yhdistyksen verkkosivuille sekä aktiivitoimijoiden puheille.

 Vuonna 2012 päivitämme aiemmin ilmestyneen jäsenkirjeen lehdeksi, joka ilmestyy pdf-muodossa internetissä. Lehti ilmestyy tulevaisuudessa 2-3 kertaa vuodessa. Tavoitteemme on, että lehti on tunnettu alansa vaikuttaja, joka välittää tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja pureutuu syvemmälle kristinuskon ja luonnon suhteeseen. Lehti sisältää uutisten lisäksi ekoteologista pohdintaa ja hartausmateriaalia, käytännön ympäristökasvatusvinkkejä ja kirja-arvosteluita. Ensimmäinen lehden numero ilmestyy kesäkaudella.

Vaikuttaminen

 A Rocha vaikuttaa yksilöiden ja yhteistoiminnan kautta. Uskomme, että kristinusko sisältää muutosvoimaa kohti terveempää luontosuhdetta. Välittämällä tietoa ja hartausmateriaalia kristinuskon ja luonnon suhteesta A Rocha vaikuttaa yksilöiden maailmankatsomuksiin ja sitä kautta käytännön toimintaan. A Rocha toteuttaa myös yhteisöllisiä vaikuttamiskampanjoita, joiden teemat suunnitellaan viimeistään puoli vuotta etukäteen. Lehti syventää teemoja ja toimii kampanjamateriaalina. A Rocha ei pyri tekemään sellaista, mitä muut ympäristötoimijat jo tekevät, vaan toimii yhteistyössä ja tuo oman panoksensa. A Rocha seuraa ja tukee Suomen suurimman kristillisen yhteisön, luterilaisen kirkon, ympäristötyötä. 

-----

Ekovinkki:

Kevätauringon ensisäteiden myötä moneen iskee siivousvimma. Siivotessa kannattaa kiinnittää  huomiota pesuaineisiin ja niiden ympäristöystävällisyyteen. Helpoin tapa on varmistaa, että tuote on joutsenmerkitty. Joutsenmerkki kertoo luotettavasti paitsi tuotteen ympäristöystävällisyydestä, myös sen laadusta. Ympäristöä vähemmän kuormittavia pesuaineita voi ostaa myös erilaisista luonto- ja ekokaupoista, kuten Ruohonjuuri-kaupoista. Kannattaa myös muistaa että ympäristöystävällinen pesuaine ei ole muita pesuaineita tehottomampi vaan Kuluttajalehden 8/02 testin mukaan esimerkiksi konetiskitablettien ja -jauheiden pesutehossa ei ollut eroja. Halvin - ja ympäristömerkitty - pesujauhe osoittautui tehokkaimmaksi. (lähde www.erise.fi). Samoilta nettisivuilta löytyy myös linkkejä ympäristöystävällisiin pesuaineisiin ja kemikaaleihin, kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa http://www.erise.fi/tietopankki.html#Pesuaineet.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

A Rochan historia Suomessa:

A Rochhttps://docs.google.com/viewer?a=v&pid=gmail&attid=0.3&thid=12728319d49dd7ae&mt=application%2Fpdf&url=https%3A%2F%2Fmail.gooan historia Suomessa

---------------------------------------------------

senten ottamia valokuvia voit katsella ja kommentoida facebookissa :

www.facebook.com/group.php?v=photos&gid=10150108932265557

Login